Martta – vanha asuntoauto ja sen tarina
Jos koti tarkoittaa jonkun mielestä taloa, vesijohtoa, sähköhellaa ja kauniisti viimeisteltyä keittiötä, niin sori – mulla on Martta.
Ei ehkä kiillä, mutta kulkee. Ja tuntuu kodilta enemmän kuin mikään kivitalo koskaan.
Martta, kohtalon menopeli
Oltiin katseltu vanhaa asuntoautoa jo pitkään, mutta aina joku ehti ensin. Ilmoitukset katosivat silmien edestä ennen kuin ehdittiin edes soittaa. Mutta sitten – vihdoinkin – oltiin ekat. Nähtiin ilmoitus, soitettiin heti ja lähdettiin katsomaan. Ja se oli siinä. Rakkautta ensivilkaisulla.
Martta oli vähän ajettu, hyvin pidetty ja katsastusmiehetkin aina kehuivat vanhan rouvan kuntoa. Tätä autoa havitteli moni muukin, ja osa jopa suuttui, kun ehdittiin ensin. Se tuntui vähän absurdilta – me, jotka yleensä jäädään kakkosiksi, oltiinkin kerrankin ensimmäisiä.
Martta on ollut meillä nyt ainakin 10 vuotta, ellei enemmän. Tuunattiin se heti oman näköiseksi, ja vaikka välillä kutkuttaisi uudistaa sisusta taas, niin pysytään vielä tässä vanhassa. Tosin yhdet verhot, matot ja penkkien päälliset pitäisi vaihtaa. Joku karavaanari-ryhmän jäsen haukkui sisustuksen ”pornoluolaksi”, ja rehellisesti sanottuna se nauratti niin paljon, että harkitsin hetken kyltin tekemistä oven pieleen.
Martan kunto ja krempat
Martta toimi vuosikausia kuin unelma, mutta viime vuosina on alkanut tulla ikään kuuluvia oireita. On jättänyt tienposkeen useamman kerran. Sähköt toimivat silloin kun huvittaa, Trumatic ei enää lämmitä, ja jääkaappi toimii ainoastaan sähköllä. Eli korjattavaa piisaa ennen kuin päästään kunnolla tien päälle.
Molemmat akut on nyt jo vaihdettu, öljyt ja nesteet tsekattu, laturi uusittu ja jakopään hihnakin vaihdettu kahteen otteeseen. Martassa ei ole turboa, joten pienikin nousu saa sen köhimään ja hidastelemaan – ja kun mennään yli 80 km/h, niin Martta huutaa kuin oopperalaulaja ja juo polttoainetta kuin rekkamies kuumana kesäpäivänä.
Parempi vaan körötellä rauhassa ja ihailla maisemia.
Ohjaustehostinta ei ole, mutta ainakin tietää tehneensä, kun lyö Martan ajon jälkeen parkkiin. Lihaskunto pysyy yllä ihan huomaamatta.
Martan nykyinen varustelu
- Kaasuhella ja jääkaappi (joka toimii milloin huvittaa – yleensä ei silloin kun pitäisi)
- Trumatic-lämmitys (joka päätti jäädä eläkkeelle vähän liian aikaisin)
- Kiinteä vessa, jota käytetään ahkerasti – ei mikään luksus, mutta toimii niin kuin pitääkin
- Suihku löytyy, mutta sitä ei ole koskaan käytetty – ja tekisi kovasti mieli purkaa se kokonaan pois tilaa viemästä
- Katossa ilmastointilaite, joka toimii vain sähköllä – eli lähinnä leirintäalueilla tai sähköpaikoilla (silloin kun se suvaitsee käynnistyä)
- Nukkumapaikat neljälle: kaksi ohjaamon yläpuolella ja toinen rakenneltavissa pöydästä ja sohvista
- Säilytystilat: puolet lankaa ja koiranruokaa, puolet jotain ”ehkä joskus tarvitaan” -kamaa
- Sisustus: omannäköinen, kierrätetty, itse rakennettu – ja mahdollisesti hieman ”pornoluolamainen”
Mulla on suunnitelmissa purkaa suihku ja rakentaa taakse mukava matkustustila koirille, sekä käyttää tilan järkevämmin uudelleen sijoitettavalle vessalle. Viiden koiran kanssa tila loppuu kesken ennen kuin ehtii sanoa lepopaikka.
Pientä dramatiikkaa vuosien varrelta
Yhdellä korjaamokäynnillä lukko hajosi mystisesti, ja oven kautta sai kulkea vähän liian vapaasti – pitää vielä korjata.
Kerran Marttaan yritettiin myös murtautua. Varas oli sen verran tohelo, että väänsi oven saranat paskaksi, vaikka olisi saanut oven auki pelkällä nykäisyllä.
Ei ehkä ammattirikollinen ollut asialla, mutta harmi siitä tuli silti. Saranat piti uusia – ja samalla tuli ainakin napakasti sulkeutuva ovi.
Entäs tulevaisuus?
Välillä selaan nettiä ja haaveilen toisenlaisesta menopelistä. Käy mielessä ajatus itse rakennetusta retkipakusta ja sen perässä vetokoukussa kulkevasta pikkumökistä.
Mutta ainakin toistaiseksi mennään tällä kokoonpanolla. Martta on tuttu, kodikas ja edelleen täynnä mahdollisuuksia – vaikka vähän pöhisee ja protestoi välillä.
Muistan vieläkin…
Ne ensimmäiset yöt Martassa. Kun käytettiin kaasuhellaa ekaa kertaa ja Trumaticia – olin aivan varma, että räjäytän koko auton taivaan tuuliin. Siellä mä kyyhötin ikkunan vieressä, tulitikku kädessä ja sydän kurkussa.
Ensimmäinen vessan tyhjennyskin oli oma lukunsa – se ei unohdu koskaan. Nykyään hoituu rutiinilla, mutta silloin ei naurattanut.
Ja se ilmastointilaite… Toimii vain sähköllä, eli ei paljon puskaparkeissa auta. Eikä aina silloinkaan, kun sen pitäisi. Martalla kun on oma tahto.
Mutta kaikkeen tottuu. Nykyään osaan jo kytkeä kaasun, käynnistää jääkaapin, lukea Martan merkit ja ajoissa haistaa, koska jokin meinaa taas mennä rikki.
Ja silloin kun kaikki toimii edes puoliksi, Martta tuntuu ihan oikealta kodilta.
Martta ei ole täydellinen. Se ei ole uusi, hiljainen tai kevyt ohjattava. Mutta se on oma. Se kuljettaa meitä – mua ja koiria – sinne minne halutaan. Joskus perille, joskus vähän harhaan, mutta aina hetki kerrallaan.
Se on enemmän kuin ajoneuvo. Se on koti, kiitollisuus, vapaus – ja vähän hikipisaroita ilman ohjaustehostinta.
