Asuntoautolla Latviassa – Vitrupe, Riika ja Bauskan linna

Seuraavana aamuna jätettiin Jägala Juga ja Viro taakse ja suunnattiin Martalla Latviaan. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun olin asuntoautolla Latviassa, mutta tällä kertaa reissasin yksin. Edellisen päivän päätös Baltian vähän nopeammasta läpiajosta piti edelleen. Vettä oli saatu jo ihan riittävästi, eikä viiden märän koiran kanssa asuntoautossa kököttäminen kuulunut niihin kokemuksiin, joita olisi tehnyt mieli lähteä tieten tahtoen keräämään lisää.

Mitään varsinaista suunnitelmaa ei edelleenkään ollut, mutta yksi vinkki sentään oli takataskussa.

Olin tutustunut Helsingin laivajonossa Hanneleen, joka oli matkalla Espanjaan kahden koiran kanssa, ja hän oli vinkannut Vitrupeen rannasta. Päätettiin siis käydä katsomassa, millainen paikka siellä olisi.

Ja aika hyvä vinkki se olikin. Päädyttiin Vitrupeen rannalle, ja kerrankin sääkin päätti olla yhteistyöhaluinen. Aurinko paistoi.

Asuntoautolla Latviassa – ensimmäinen pysähdys Vitrupeessa

Siinä vaiheessa se tuntui jo melkein eksoottiselta luonnonilmiöltä. Pitkä hiekkaranta, meri ja viisi kirsua tuulessa. Ei ihmispaljoutta, ei kiirettä eikä oikeastaan mitään muutakaan pakollista tekemistä. Juuri sitä, mitä olin kaivannut. Paikka oli sen verran mukava, että jäätiin saman tien kahdeksi yöksi.

Aamut aloitettiin kahvilla ja sen jälkeen lähdettiin karvakorvien kanssa romanttisille rantakävelyille. Romantiikka tosin tarkoittaa viiden koiran kanssa lähinnä sitä, että joku nuuskii samaa heinätuppoa vartin, toinen haluaisi eri suuntaan ja kolmas on jo menossa katsomaan, mitä horisontin takana tapahtuu. Mutta meri oli vieressä, aurinko näyttäytyi ja kengät eivät olleet läpimärät, joten aika lähellä täydellistä.

Täydellisyys ei tietenkään kuulu Martan toimintaperiaatteisiin. Jääkaappi ei meinannut viilentää, vaikka se oli korjauksen jälkeen toiminut ihan hyvin. Laivareissun jäljiltä muutenkin tuntui, että vehkeet toimivat vähän sen mukaan, millä tuulella sattuivat olemaan. Trumaticiakin sai ajotaipaleiden jälkeen näpelöidä, että se suvaitsi hörähtää käyntiin.

Toisaalta oltiin ajettu jo sellaisia kärrypolkuja, että kaikki Marttaan vuosikymmenten aikana kertynyt karsta oli varmasti tässä vaiheessa ravisteltu irti. Jos jokin vielä oli kiinni, niin se oli lähinnä silkkaa jääräpäisyyttä.

Vitrupeessa ei kuitenkaan ollut kiire mihinkään. Koirat saivat rannasta kaiken irti, minä sain merestä oman annokseni ja Marttakin sai pari päivää seistä paikallaan ilman, että sitä ravisteltiin pitkin Baltian kuoppia.

Parin yön jälkeen oli taas aika jatkaa.

Ja rauhallinen rantaelämä vaihtui aika nopeasti johonkin aivan muuhun.

Tervetuloa Riikaan

Vitrupeen rauha loppui aika tehokkaasti siinä vaiheessa, kun lähdettiin jatkamaan matkaa etelään. GPS käski jossain kohtaa kääntyä oikealle, ja minähän käännyin. Hetkeä myöhemmin näin kyltit, joiden perusteella olisi ilmeisesti pitänyt jatkaa suoraan, jos Riian olisi halunnut kiertää. Siinä vaiheessa oli kuitenkin jo vähän myöhäistä.

En ehtinyt reagoida, enkä varsinkaan alkaa kolmen euron markettilaseilla tihrustaa GPS karttaa ja selvittää, oliko se tällä kertaa oikeasti viemässä meitä järkevää reittiä vai ihan muuten vaan seikkailemaan. Ja näinhän siinä kävi, että löydettiin itsemme Riian ruuhkista.

Siinä madeltiin eteenpäin tietyömaan keskellä vasenta kaistaa, kun GPS keksi yhtäkkiä, että nyt muuten pitäisi poistua rampille oikealle. Tietenkin se ilmoitti asiasta sen verran myöhään, ettei siinä ollut enää mitään tehtävissä.

Oikealla kaistalla seisoi pitkä jono autoja, eikä kukaan ollut erityisen innokas päästämään Marttaa väliin. Niinpä jatkettiin suoraan eteenpäin ja minä lähinnä toivoin, että jossain kohtaa löytyisi uusi reitti, joka veisi meidät takaisin sinne, minne oltiin alun perin menossa.

GPS oli kyllä aika epäluotettava matkakumppani. Ja tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että tämä ei todellakaan jäisi viimeiseksi kerraksi, kun se yrittäisi johdattaa meitä ihan minne sattuu.

Riian läpi pääsemiseen meni aivan järjettömästi aikaa. Loppuvaiheessa aloin jo melkein rukoilla jonon liikkumista. Ei niinkään siksi, että olisi ollut kiire mihinkään, vaan siksi, että mietin koko ajan, koska Martta alkaa siinä matelemisessa oikeasti puhisemaan.

Ja kytkin tykkäsi jatkuvasta ryömimisestä suunnilleen yhtä paljon kuin minä tykkään siitä, jos joku yrittää saada minut aamulla liikkeelle ennen kahvia. Ennen olisin varmaan ollut siinä vaiheessa jo aivan hermorauniona ja tuhannen paniikissa.

Nyt lähinnä puristin rattia, kirosin GPS:n alimpaan helvettiin ja toivoin, että jossain kohtaa päästäisiin taas liikkumaan. Lopulta päästiin kuitenkin kaupungista ulos. Ja siinä vaiheessa taivas päätti ilmeisesti, että liian helppoa. Vettä alkoi tulla saavista kaatamalla.

Rekkoja paineli ohi sellaisella voimalla, että Marttaa ravisteltiin puolelta toiselle ja meno tuntui välillä enemmän tehosekoittimelta kuin roadtripiltä. Siinä oli aika kaukana se muutaman tunnin takainen aurinkoinen rantakävely Vitrupeessa.

Kun lopulta päästiin Bauskaan ja löysin linnan kupeesta paikan yöksi, päätös oli hyvin helppo.

Tähän jäädään.

Vaikka Kiinan keisari olisi ilmestynyt ikkunan taakse ilmoittamaan, että pitäisi siirtää autoa, niin olisi saanut tulla aamulla uudestaan. Martta parkkiin, koirat unille ja kuski vaakatasoon.

Paikallinen nuoriso piti lähistöllä omaa moottorishow’taan, mutta siinä vaiheessa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Jos joku halusi polttaa kytkintä ja esitellä maasturinsa peräpäätä, niin siitä vaan. Me oltiin perillä. Ainakin tältä päivältä.

Martta oli ehjänä, koirat nukkuivat ja kuski oli aivan loppu mutta kummallisen tyytyväinen. Kylmä olut olisi kyllä kruunannut illan.